Iloranta Hämäläistä maaseutua parhaimmillaan |
|||||||||||||||||||||||
Iloranta – Niskavuoren juurilta suomalaisen ruokakulttuurin edelläkävijäksi |
|||||||||||||||||||||||
|
Iloranta on vanhin edelleen maatilalla toimiva täysihoitoa tarjoava matkailuyritys, täysihoitola, johon asiakkaat palaavat vuodesta toiseen uudelleen. Vanhaan, turvalliseen mummolaan eli ”täysparantolaan” on mukava tulla. ”Tutuissa maisemissa silmä lepää, tutuissa ihmisissä lepää sydän.” Kesällä 1937 Hauhon Rukkoilan kylässä oli vilkasta. Kylässä nimittäin filmattiin Suomen ensimmäistä Niskavuori-elokuvaa, ”Niskavuoren naisia”. Filmiväki asui kylän taloissa, myös Hannulassa. Isoäitini Elin Iloranta väkineen huolehti sen kesän näiden vieraiden hyvinvoinnista ja sen jälkeen kesästä toiseen. Hämäläisen talon emännälle vieraiden ”passaaminen” rahasta oli uusi kokemus. Omasta pellosta ja kasvimaasta, metsästä, laitumen laidalta ja navetasta sai ainekset tuhtien ja aitojen hauholaisten ruokien pohjaksi. Naisten taidoilla saattoi siis tuoda lisätuloja maatilalle. Siitä kesästä alkoi uusi luku Ilorannan historiassa, Ilorannasta oli tullut kesävierastäysihoitola ja leskeksi jääneestä isoäidistäni yrittäjä. Annikki ja Armas Iloranta ottivat vastuun maatilasta ja täysihoitolasta 1945 ja tämä seuraava polvi 1978. Seitsemänkymmentä vuotta Ilorannassa on huolehdittu kaupunkilaisista vieraista. Kesästä toiseen on keitetty, paistettu, leivottu, savustettu, kuivattu, hillottu ja halstrattu. Iloisin mielin on valmistettu hyviä aterioita odotetuille vieraille tarjottavaksi. Vieraat palasivat vuodesta toiseen, jokaisella oli oma huoneensa, jopa oma pöytänsä ruokasalissa. Osa vieraista viipyi koko kesän, osa muutaman viikon, nykyvieraat viikon tai viikonlopun, mutta useamman kerran vuodessa. Iloranta on siis maalaistalo, joka on huolehtinut kesävieraista yli 70 vuotta. Vanha pihapiiri rakennuksineen, riihineen, mökkeineen ja aittoineen, rannat, puhdas Iso-Roinevesi ja monimuotoinen lähimetsä pähkinöineen, kallioineen ja laavuineen luovat mainiot puitteet rentouttavaan lomanviettoon. Jokaiselle vuodenajalle on omat ohjelmat ja toiminnat, jotka on kehitetty nykyajan lomailijoiden toiveiden mukaan. Vieraat palaavat vuodesta toiseen, polvesta polveen. Ruokapöytä tarjoaa parastansa kesäisin ja talvisin, syksyn myrskyissä ja kevätauringossa, arkena, pyhänä ja juhlissa. Ilorannassa vanhat reseptit, isoäidin opit ovat kunniassa, mutta koko ajan panostetaan uusien herkkujen kehittämiseen. Rautakauden ruokajuhlista, 1800-luvun häistä ja sadan vuoden takaisista kekrijuhlista tarinoineen on tullut kestosuosikkeja, mutta myös luonto, kalastus ja ravustus maistuvat Ilorannan pöydässä. Talon historia on pitkä ja mielenkiintoinen, siitä riittää ammennettavaa yhä uudelleen uusiksi aterioiksi ja tarinoiksi. Haluamme edelleenkin asiakkaidemme viihtyvän ja nauttivan hyvästä ruoasta, luonnosta, liikunnasta ja lämpimästä yhdessäolosta, polvesta polveen |
|||||||||||||||||||||||
|
Ilorannan maatilan alueilla on asuttu jo kivikaudella, rantamäki on vanha rautakautinen kalmisto, "viikinkien" hautausmaa. Ilorannan päärakennus on Ruotsin vallan ajalta. Tilan pihapiiri on muotoutunut vuosikymmenien aikana palvelemaan eri-ikisten ja erilaisten asiakkaiden tarpeita.
Puhdasvetinen Iso-Roinevesi hiekkarantoineen, rantamäen kivet ja katajat, pähkinälehdot ja kuusikot ovat hämäläistä maaseutua parhaimmillaan. Ilorannan monisatavuotias pihapiiri rakennuksineen luo uhkeat puitteet kokouksille ja koulutuksille. Hyväntuulen Iloranta huolehtii iloisesti Sinusta ja vieraistasi !
|
|||||||||||||||||||||||
| Luonto on
lähellä: pähkinälehtoja, mäntykankaita ja uhkeita kuusikoita, se on
hämäläismaisemaa parhaimmillaan. Ilorannan rantamäellä on alueellisesti
merkitty
perinnebiotooppi, jossa kasvaa jo harvinaisiksi käyneitä kedon kasveja.
Ilorannan "Parvi" on koulutustila kuudellekymmenelle hengelle. Siellä on myskin näyttämö. "Lysti", takkahuone ja illanistujaispaikka, sijaitsee samassa rakennuksessa. Toinen koulutustila on päärakennuksen sali, johon mahtuu kolmekymmentä henkeä..
|
|||||||||||||||||||||||
|
Hiekkarannassa on punainen sauna ja savusauna, jotka kesäaikana lämmitetään päivittäin. Puhdasvetiselle Iso-Roinevedelle voi lähteä nauttimaan kesäilloista ja öistä risteilyalus m/s Wuolteella tai Ilorannan omalla kalastuslautalla
|
. | ||||||||||||||||||||||
| Ilorannassa on kaksi muovikennopäälysteistä
tenniskenttää, lentopallo- futis ja koriskenttä, useita grillipaikkoja ja
kolme laavua. Hyvätasoinen luontopolku kiertää kauniita maisemia lähimetsässä
ja Ilorannan oma lintutorni on ruovikkoisen
lahden rannalla.
|
|||||||||||||||||||||||
Ilorannassa on ympäri vuoden lampaita, koira ja kissa. Kesäaikana voi näiden lisäksi hoidella vasikkaa, possuja ja erilaisia kanoja. Islanninhevosilla voi kesäaikana lähteä vaellukselle tai metsäretkille. |
|||||||||||||||||||||||
ILORANTA TARJOAA:
... ja tietysti maanmainiota ruokaa ja iloista palvelua ! Tule sinkin nauttimaanTervetuloa, Leena ja Mikko
Ohessa kuvia Ilorannasta.. |
|||||||||||||||||||||||
|
Päärakennus pihan suunnasta |
|||||||||||||||||||||||
|
Hieman pimeä talvikuva terassilta |
|||||||||||||||||||||||
![]() Päärakennuksen terassi. |
|||||||||||||||||||||||
|
Pienten suosikkipaikka, leikkimökki. |
|||||||||||||||||||||||
![]() Pihapeleihin voivat kaikki osallistua. |
|||||||||||||||||||||||
|
Illanviettopaikka "Lysti". |
|||||||||||||||||||||||
![]() Joidenkin mielestä Ilorannan tärkein kapistus, ruokakello. |
|||||||||||||||||||||||
|
Pihasta lähtevän mökkitien varrella on viisi mökkiä, |
|||||||||||||||||||||||
joista
kuvassa kauimmainen. |
|||||||||||||||||||||||
![]() Jalkapallokenttä kuvattuna tenniskentn suunnalta. Maalin takaa lähtee tie rantaan. |
|||||||||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||||||
![]()